Mathildedalin uudet asukkaat Siri Ekroos ja Ari Marjamäki tarjoavat monipuolista joogaopetusta sekä isoille että pienemmille ryhmille. Mukaan ovat tervetulleita niin vasta-alkajat kuin kokeneemmatkin joogaajat.
Teksti ja kuva: Helinä Kujala
Vuodenvaihteessa Mathildedaliin muuttaneet joogaopettajat työskentelevät sekä yhdessä että erikseen omien yritystensä kautta. Siri Ekroos on jo tullut osalle kyläläisistä tutuksi shaktitanssin työpajoista, joita hän on pitänyt ruukkitehtaiden Kankirautavarastolla. Ari Marjamäki taas on ohjannut joogatunteja pariskunnan kodissa Hevoshaantiellä.
Luvassa on myös yhteisiä joogatapahtumia.
– Ensimmäinen isompi tapahtuma on päiväretriitti, jonka järjestämme Kankirautavarastolla toukokuussa. Tarkoitus on järjestää joogaretriittejä säännöllisesti keväisin ja syksyisin. Ja säiden lämmetessä voisimme pitää puutarhajoogaa ulkona, pariskunta suunnittelee.
Shaktitanssi on tanssillista joogaa. Mukaan lähteminen ei edellytä aiempaa kokemusta lajista, kuten eivät muutkaan joogatunnit ja -tapahtumat.
– Ihmiset usein ajattelevat, että pitäisi olla kauhean joustava ja venyvä, mutta ei tarvitse olla joustava kuin vain mieleltään. Keho kyllä seuraa perässä, lähes parikymmentä vuotta joogaopettajana toiminut Ekroos vakuuttaa.
Ari Marjamäki kertoo saaneensa houkuteltua etenkin miehiä joogan pariin. Hän itse aloitti lajin vasta vähän alle viisikymppisenä etsiessään apua uupumuksen ja työttömäksi jäämisen aiheuttamaan elämänkriisiin.
– Keho alkoi voida paremmin ja mieli rauhoittui – ymmärsin, etteivät vaikeuteni olleet ylitsepääsemättömiä. Sisäinen rauha on suurin tämän kautta löytynyt asia, ja itselleni joogasta tuli lopulta myös päätoiminen työ, aiemmin it-alalla työskennellyt diplomi-insinööri kertoo.
Ekroosille moni pitkäaikainen asiakas on todennut viikoittaisen joogatunnin olevan henkireikä, jota ilman arki olisi paljon haastavampaa. Hänestä tuntuu hienolta voida tarjota toiselle ihmiselle jotain, mikä kannattelee tätä elämässään.
Kummallakin yrittäjällä on myös etäopetusta verkossa sekä opetusta omilla tahoillaan Tampereella ja Helsingissä. Ruukkikylillä he tekevät mielellään yhteistyötä muiden yritysten kanssa tarjoamalla jooga- ja rentoutushetkiä esimerkiksi hyvinvointipäivää viettäville työyhteisöille ja muille ryhmille.
Mathildedaliin pariskunta päätyi hauskojen sattumusten kautta. Kaikki sai alkunsa shaktitanssin työpajasta, jota Ekroos veti puolitoista vuotta sitten Helsingissä.
– Ryhmässä oli mukana kaksi täällä asuvaa naista. He tykkäsivät työpajasta kovasti ja kysyivät, voisinko tulla tännekin pitämään sellaista. Olin heti ihan innoissani ajatuksesta.
Pari vuotta aiemmin Siri ja Ari olivat retkeilleet Teijon kansallispuistossa ja ihastelleet elinvoimaista ruukkikylää. Viime vuonna järjestettyjen työpajojen kautta he kuulivat vapaana olevasta vuokra-asunnosta, joka kaipasi uusia asukkaita.
Siitä tuli ensimmäinen yhteinen tukikohta pian viisi vuotta yhdessä olleelle parille. Vaikka muutto ajoittui pimeään talviaikaan, paikka tuntui heistä pian kodilta.
– Olemme viihtyneet tosi hyvin. Helsingissä merenrannalla kasvaneena suuret vesistöt ovat minulle tärkeitä, Tampereelta kotoisin olevalle Arille taas järvet. Täältä löytyvät molemmat, Siri Ekroos iloitsee.
Luonnossa liikkumisen ohella hyvät avantouintimahdollisuudet ja yleiset saunavuorot kylillä ovat myös tärkeä osa joogapariskunnan vapaa-aikaa ja hyvinvointia uudessa kotikylässä.
Teksti ja kuva: Helinä Kujala
Tämä artikkeli julkaistiin alunperin Teijon alueen kyläyhdistyksen KyläKuulumisia -jäsenlehden numerossa 1/2025